Ubisoft

Ubisoft on Ranskassa vuonna 1986 perustettu videopelien kehittämiseen ja julkaisemiseen keskittynyt yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Montreuilissa Ranskassa. Ubisoft tunnetaan parhaiten sen lukuisista suosituista pelisarjoista. Näitä pelisarjoja ovat Assassin’s Creed, Far Cry, Just Dance, Prince Of Persia, Rayman, Raving Rabbids ja Tom Clancy’s -sarjan lukuisat eri pelit. Liikevaihdossa ja markkinaosuudessa laskettuna Ubisoft on neljänneksi suurin julkisesti noteerattu peliyritys Amerikassa ja Euroopassa Activision Blizzardin, Electronic Artsin ja Take-Two Interactiven jälkeen.

Ubisoftilla on lukuisia tytäryhtiöitä, ja se omistaa muun muassa suomalaisen Trials peleistä tutun RedLynx-studion sekä saksalaisen The Settlers pelisarjasta tutun Blue Byte -studion. Ubisoft Motion Pictures on vastuussa elokuvasovitusten tekemisestä yhtiön peleistä – esimerkkeinä Prince Of Persia ja Assassin’s Creed -elokuvat. Tulevaisuudelle on suunnitteilla muitakin elokuvia.

Ubisoftilla on jo 43 pelikehitysstudiota ja tytäryhtiötä 23:ssa eri maassa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 2 984 miljoonaa dollaria, josta voittoa yritys teki 561,8 miljoonaa dollaria.

Mistä kaikki alkoi ja mihin se johti?

Ubisoft sai alkunsa 12. maaliskuuta vuonna 1986, kun viisi veljestä nimeltään Christian, Calude, Gérard, Michel ja Yves Guillemot perustivat yrityksen Carentoirin pikkukylään. Yves Guillemot teki pian aloittamisen jälkeen jo sopimuksia Electronic Artsin, Sierra On-Linen ja MicroPosen kanssa peliensä jakelemisesta Ranskassa. Vuosikymmenen loppuun mennessä Ubisoft alkoi laajentaa toimintaansa kansainvälisille markkinoille kuten Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan ja Saksaan. Ubisoft toimi videopelien jakelu- ja tukkumyyntimarkkinoilla, ja 1993 vuoteen mennessä se oli kasvanut Ranskan suurimmaksi videopelien jakelijaksi.

1990-luvun alkupuolella Ubisoft aloitti pelien kehittämisohjelman, joka johti pelistudion avaamiseen Montreuiliin vuonna 1994, mistä myöhemmin tuli Ubisoftin pääkonttori. Vuonna 1996 Ubisoft jatkoi kansainvälistä kasvuaan avaamalla studioita Annecyyn ja Shanghaihin, 1997 Montrealiin ja 1998 Milanoon. Ensimmäinen suuri hankinta oli The Learning Companyn viihdeosasto vuonna 2001, jonka myötä Ubisoft sai oikeudet Prince Of Persia -pelisarjaan. Vuonna 2006 Ubisoft osti oikeudet Driver peleihin, ja vuonna 2008 yhtiö osti Massive Entertainmentin, joka on yritys esimerkiksi The Division -pelin takana.

Tunnetuimmat ja suosituimmat pelisarjat

Kiistatta Ubisoftin suurin pelisarja Assassin’s Creed sai ensimmäisen osansa vuonna 2007, ja kymmenessä vuodessa pelejä on julkaistu jo 20 kappaletta PC:lle, konsoleille ja käsikonsoleille. Sarjan uusin osa Assassin’s Creed Origins julkaistiin lokakuussa 2017, ja vuoden 2018 lokakuussa ilmestyy seuraava osa, joka kantaa nimeä Assassin’s Creed Odyssey. Sarjan pelit on otettu hyvin vastaan, ja niitä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta syyskuuhun 2016 mennessä. Sarjassa pelaaja ohjaa salamurhaajaa historian eri ajanjaksoissa kuten ristiretkien ja renessanssin aikaan.

Tom Clancy’s -sarjan alaiset pelit ovat Ubisoftin toisiksi suurin pelisarja, ja niiden myynnit ylittävät yhteensä ainakin 50 miljoonan rajan. Näistä tunnetuimpia ja eniten eri osia saaneet ovat Rainbow Six -pelit, jonka uusin osa Rainbow Six Siege otettiin erittäin hyvin vastaan pelaajien keskuudessa. Tom Clancy on Yhdysvaltalainen jännityskirjailija, ja sarjan pelit liittyvät hänen teoksiinsa. Todellisuudessa suurin osa peleistä ei kuitenkaan perustu millään tapaa Clancy’n kirjallisuuteen, mutta nimeä käytetään silti pelien brändinä.

Uplay – Ubisoftin oma pelialusta

Uplay on Ubisoftin oma pelien digitaalinen jakelujärjestelmä. Se toimii myös osana pelin kopiosuojausta, koska pelit pitää rekisteröidä sinne käyttäjän omalle tilille. Lisäksi alusta toimii Ubisoftin pelien moninpeli- ja kommunikointialustana sekä mahdollisuutena tarjota pelaajille saavutuksia, kuten konsoleilla pelatessa. Palvelu on saatavilla suurimmalla osalla moderneista pelialustoista, kuten PC, PlayStation 4, Xbox One, Wii U, Playstation 3, Xbox 360, Facebook, iOS, Android, Windows Phone ja OnLive. Uplay-palvelua käytetään eksklusiivisesti Ubisoftin omiin peleihin.

Uplay antaa pelaajille mahdollisuuden olla yhteydessä muihin pelaajiin ja lisätä heidät kaverilistalleen. Lisäksi se säilöö kaikki saavutukset eli Uplay-toiminnat, joita pelaaja on kerännyt kaikissa Ubisoftin peleissä. Pelaajien on mahdollista saada myös palkintoja eli ilmaista virtuaalista tavaraa. Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot itse kuvailikin asiaa näin: ”Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän voit saada ilmaisia palkintoja”. Alkujaan palvelu toimi verkkosivujen kautta, mutta nykyään sillä on oma sovelluksensa. Sovellus yhdistää pelaajan tiedot ja saavutukset kaikkien pelialustojen yli.

Kiistanalaisuudet – mikä meni pieleen?

Ubisoftilla oli hetken aikaa käytössään kiistanalainen StarForce-kopiosuojateknologia, joka asensi ajureita käyttöjärjestelmään. Näiden ajureiden tiedettiin aiheuttavan laite- ja yhteensopivuusongelmia tietyillä käyttöjärjestelmillä. Ubisoft ilmoitti 14. huhtikuuta 2006, että he lopettaisivat kyseisen kopiosuojan käyttämisen peleissään, koska he saivat niin paljon valituksia käyttäjiltään. Tammikuussa 2010 Ubisoft kuitenkin palasi vanhoihin tapoihinsa julkaistessaan Uplay-verkkoalustansa. Tuolloin Uplay pakotti pelaajat pysymään online-tilassa koko pelaamisen ajan, joka oli pelaajille vielä huonompi vaihtoehto. Nettiyhteyden katketessa myös pelaaminen loppui, joka aiheutti taas negatiivista palautetta.

Yhteenveto

Ubisoft aloitti hyvin vaatimattomista puitteista, mutta se on siitä huolimatta noussut yhdeksi suurimmista pelikehittäjistä ja -julkaisijoista. Kaikki peleistä kiinnostuneet tietävät yrityksen ja suuren osan sen peleistä. Kieltämättä Ubisoftin pelit ovat suureksi osaksi kriittisesti hyvin vastaanotettuja, joten suosio ja menestys ei ole turhaa. Ubisoft on tosin tehnyt myös virheitä vuosien varrella esimerkiksi kyseenalaisen kopiosuojauksen muodossa ja toistanutkin virheensä. Siitä huolimatta se on myös kuunnellut pelaajiaan ja tuonut loistavaa viihdettä kaikkien saataville vuodesta toiseen.

Leave a Comment